10. syyskuuta 2013

Ylppärit ja lukutekniikka

Ylioppilaskokeet lähestyy taas hurjaa vauhtia, itse asiassa eilenhän ne tais kuunteluiden osalta alkaakin. Miulta toivottiin keväällä postausta lukutekniikasta, mutta tää jäi nyt vähän viime tippaan... Toivottavasti osaan kuitenkin antaa edes jotain viime hetken vinkkejä, tai että näistä jutuista vois olla apua kevään kirjotuksia ajatellen. Nää on sit vaan sellasia tapoja, jotka koin omalta kohdaltani toimivaksi. Korostan siis vielä: en todellakaan ajattele että tiedän kaikesta kaiken tai että nää miun kohdalla toimineet jutut toimii kaikilla. Haluun vaan jakaa oman kantani ja omat vinkkini. Opiskelijoita on monenlaisia, mutta nämä asiat toimivat MINULLA.


Lukemistekniikkani

Kielikokeet
YES
  1. Englantia ja ruotsia harjotellessa kaikista hyödyllisimmäks tavaksi koin vanhojen yo-vihkojen tekemisen. Noita yo-kokeita ja vastauksia löytyy siis http://oppiminen.yle.fi/abitreenit/ sivustolta. Vihkoja täyttäessä oppi tietynlaisen tekniikan: osasin vähän kattoo mikä tekstissä on tärkeetä ja mihin pikkuseikkoihin ei kannata jäädä roikkumaan. 
  2. Yritin myös opetella vähän "oman alani" sanastoa (siis vaikka harrastuksen tai muun mielenkiinnonkohteen), josta oli ainakin miulle suuri apu.
  3. Katoin ruotsiks lastenleffoja ja seuraamistani sarjoista vaihdoin tekstit englanniks tai jätin ne pois kokonaan. Myös englanniks ja ruotsiks uutisten/kirjojen lukeminen oli hyödyllistä.
  4. Kuunteluja varten lainasin koululta vanhoja kuunteluja, tein netin kuunteluharjotuksia ja tietysti yritin myös kertauskurssilla olla kuuntelukertoina läsnä.
NO: 
  1. En missään vaiheessa lukenut oppikirjojen sanastoja. Koin sen aivan turhaks itselleni, mielummin osaan laajasti kieltä, enkä vaan yksittäisiä sanoja. 
  2. No, suoraan sanottuna, miun mielestä kertauskirjojen teemasanastojen sekä kieliopin läpikäyminen jotenkin vaan pahensi paniikkia. Kielioppitehtävätkin on niin pieni osa sitä koetta, että mielummin keskittyisin yleiseen kielenkäyttöön enkä johonkin verbin taivutuksiin.
Reaali
 YES:
  1. Mie kirjotin reaaliaineena siis yhteiskuntaopin. Luin kirjat ehkä kahteen-kolmeen kertaan.
  2. Lukiessani tein paljon muistiinpanoja. Siis erilaisia käsitekarttoja, luetteloja ja piirustuksia. On jotenkin helpompi hahmottaa vaikkapa lain toimeenpanon eri vaiheet kun ne on piirtänyt kaavioksi.
  3. Kun en ymmärtänyt niin kysyin. Kysely on aina ollu miun opiskelun kulmakivi. Kysyin opettajalta, kavereilta, vanhemmilta tai iteltäni. Jos joku askarruttaa niin selvitä vastaus, äläkä jätä aihetta vaan "roikkumaan ilmaan".
  4. Käytä aikaa ja alota tarpeeks aikasin.
  5. Yhteiskuntaopissa ainakin kannatti lukea sanomalehtiä ja kattoo telkkarista aiheeseen liittyviä ohjelmia. Esimerkiks Yleltä tulee ihan kivasti erilaisia dokumentteja :-)
NO:
  1. On oikeesti mahdotonta osata kirjat kannesta kanteen. Kannattaa vähän miettii mitä on järkeä opiskella ja mitä ei. Itsehän skippasin yhteiskuntaopista talous-osion miltei kokonaan. Noi talousjutut ei vaan oo yhtään miun juttu, joten jätin sen osuuden ihan minimihuomiolle ja keskityin muuhun.
Matematiikka ja äidinkieli

YES:
  1. Miulla matikassa toimi yks ainoa juttu: peppu puuduksissa laskeminen. Laskin kertauskirjan, kaikki netistä löytyneet yo-kokeet ja preppaustehtävät joita opettajalta saatiin. Luin siis pitkän matikan mutta kirjotin lyhyen, joten lukulomalla oli paljon uutta opeteltavaa. Päätin siis että oikeesti vaan h a r j o t t e l e n niin kauan että osaan. Ja uskokaa tai älkää, se tuotti tulosta!
  2. Kun en osannut jotain ja olin lähellä luovuttaa, niin siirryin tekemään helpompia tehtäviä että tuli "hyvä mieli" (:D) jonka jälkeen palasin taas vaikeempaan. Yleensä se autto.
  3. Me laskettiin ainakin kaveriporukan kesken, josta tuntu kyllä olevan hyötyä.
  4. Opettele käyttämään laskinta! Nykysin laskimista saa niin paljon irti jos niitä osaa vaan kunnolla käyttää.
  5. Äidinkielen kokeeseen en lukenut muulla tavalla kun harjottelemalla esseitä ja tekstitaitotehtäviä. Opettajilta sai hyvin palautetta, ja oli kiva huomata että jossain vaiheessa siinäkin hommassa kehittyi kun tarpeeks harjotteli.
NO:
  1. Alkaako kukaan enää lukemaan mitään äikän kirjoja ennen yo-koetta :-D
  2. Älä luovuta matikan suhteen. Mieti myös lyhyen matikan vaihtoehtoa, itselle vaihto pitkästä lyhyeen oli ainakin aivan loistava päätös, jonka ansiosta pääsin myöskin opiskelemaan.


 Vinkkejä kirjotuksiin
  1.  Käytä aika järkevästi. Älä jumitu reaalikokeessa yhteen tehtävään kolmeks tunniks, sillä vaikka saisitkin siitä täydet pisteet niin luultavasti loput kokeesta meneekin hutasten ja huonosti.
  2. Käytä se aika mitä saat. Mie ainakin soimaan itteeni vieläkin siitä, että en jaksanut istua matikan ja yhteiskuntaopin kokeissa loppuun saakka. Sen takia jäi puuttumaan ne pari pistettä jotka olis parempaan arvosanaan vaadittu. Sillon tuntu niin houkuttelevalta vaan lähteä ja luovuttaa, mutta heti kun astu ovesta ulos niin ties että oh crap, miks lähdin pois kun vielä ois aikaa hioo vastauksia. Yo-kokeet on vaan kerran elämässä, joten niihin on pakko puristaa kaikki voimat mitä vaan löytyy. Jos tuntuu että oot valmis, niin mieti uudelleen. Monta kertaa.
  3. Jos väsyttää niin pidä tauko. Miulla oli tapana lähtee vessaan kun meinasin vaipua koomaan. Matkalla sai vähän käveltyä ja vessassa hypittyä sekä venyteltyä. Sen jälkeen mieli oli taas virkeämpi kun aiemmin.
  4. Hyvät eväät on kaiken a ja o! Ota ruokaa niin ettei tuu nälkä ja juomista niin ettei tuu jano. Hyvän makusesta syötävästä tulee muutenkin paljon parempi mieli kun kuivasta leivänkäntystä :-)
  5. Älä lue enää edellisenä päivänä. Sulje kirjat ja tee jotain muuta. Viime hetken pänttäämisestä ei ole apua, paniikki ja ahdistus vaan kasvaa. Kyllä sitä osaa ilman edellisen illan pänttäämistäkin.
  6. Nuku kunnolla! Mikään ei oo niin paha kun mennä kokeeseen väsyneenä.
  7. Älä panikoi. Hyvin se menee. Lakki on loppujenlopuks kaiken sen työn arvoinen.
Paljon tsemppiä kaikille kokelaille, kyllä te osaatte! :-)


xoxo,
Ilona-Anniina
ps. täältä löytyy aiempi postaus aiheesta Meitsi, koulu ja koulutus!

12 kommenttia:

  1. millaset tulokset kirjotit loppujenlopuks? :)

    VastaaPoista
  2. EEEEM :) Lyhyt matikka, pitkä enkku, äikkä ja ruosi E:tä ja yhteiskuntaoppi M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älyttömän hyvin kirjotit, onnittelut vielä!!

      Ihan sika hyvä postaus, vaikka ei mulla kirjotukset vielä eessä ookkaan.

      Poista
    2. Kiitti! :-) Kiva että osasin kirjottaa ees jotain järkevää, jee

      Poista
  3. mitkä pisteet sait enkun kuuntelusta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pistit kyllä pahan... Varmaan jotain 75-80 pistettä, en kyllä pysty enää yhtään muistamaan. Onko siinä täydet ees 90 :-D

      Poista
  4. Meikäläinen on aina ollut erikoisella tekniikalla liikkeellä. En jaksanut lukea pahemmin kirjoituksiin, hätäpäisään edellisenä päivänä :) Sama jatkuu yliopistossa :D Erinomaiset paperit tuli, toivottavasti vielä tästä nykyisestäkin :> Oli muuten sellaisia tekniikoita tuossa, mitä ois pitänyt ittekkin käyttää :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oppijoita ja oppimistyylejän on erilaisia, hyvä että siulle sopii tollanen hahaa :-D Toivotaan että yliopistostakin tulee hyvät tulokset :)

      Poista
  5. Hyvä postaus! Yhtä juttua jäin tosin miettimään, miten voit saada laajan kielen jos et opiskele sanastoa? Tai siis että juuri niistä yksittäisistä sanoistahan se laaja sanasto tulee, ainakin mun mielestä. :D

    Tsemppiä yliopistoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai opiskelen siis sanastoa, mutta en oppikirjan sanasto-listoja. Siis esimerkiks kappaleiden sanastoa. Mielummin luen sitä itse tekstiä kun opettelen vaan yksittäisiä sanoja.
      Kiitos :-)

      Poista
  6. Hei miten reaalissa menee se jokerijuttu? Että kun 6 tehtävää pitää valita nii jos tekee jokerin nii onko se yks kuudesta vai niinku ylimääränen niitten kuuden lisäks? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, pyydän anteeksi etten oo muistanut vastata! Jokerit kuuluu niihin kuuteen tehtävään. Niistä voi vaan saada enemmän pisteitä kun tavallisista koska ne on sen verran vaikeampia :-) Eli eivät ole ylimääräsiä

      Poista