13. marraskuuta 2013

580 001 sivun katselua

Hyviä uutisia, ystävät hyvät! Kolme tenttiä on takana, kaikki ne on menneet läpi ja kaikista oon saanut neloset! Oon tosi iloinen, ja kaikki jännitys oli ihan turhaa. En yhtään tiennyt millasia kysymyksiä odottaa ja miten paljon vaaditaan, mutta onneks tällä kertaa loppu hyvin kaikki hyvin. Tänään meillä oli ympäristöpolitiikan harjotusten paneelikeskustelu, eli koulua oli vaan kahdesta suunnilleen puoli viiteen.

IMG_9131
IMG_9172-horz
IMG_9142

Viikonloppuna useampi kaveri tuli Joensuuhun, ja lauantaina vietettiinkin pitkästä aikaa vanhoja kunnon laneja vanhalla kunnon porukalla! Jossain vaiheessa huomattiin että kaikilla on kuulokkeet korvilla ja koneella pyörii jokaisen omat ohjelmat, sosiaalista meininkiä :-D Ellu oli niin kiltti että teki miulle kynnetkin, kiitos Elina :-)

IMG_9247
IMG_9194

Oon tehnyt muutamia ostoksia. Uudet kengät löytyi vähän aikaa sitten tehdyltä Kuopion reissulta ja ebaysta oon tilannut pari uutta kaulakorua ja kännykkäkuorta. Noi kengät on ihan älyttömän hyvät jalassa, ja ne tuntuu sopivan kaikenlaisten vaatteiden kanssa. Ketjukorun tilasin sekä kultaisena että hopeisena koska en vaan osannut päättää kumman haluun :-D Hopeinen oli mennyt postissa rikki, piti vähän kuumaliimalla korjailla... Toi Hello Kitty kuori on muuten aivan ihana, mutta se aukee väärään suuntaan! Vaatii siis hieman totuttelua :-)

IMG_9251
IMG_9292
IMG_9296
IMG_9318
IMG_9310

xoxo,
Ilona-Anniina

ps. otsikko siis siitä että noin monta kertaa blogiani on katsottu! Hui, yli puoli miljoonaa klikkausta. Oon varmaan ite aiheuttanut niistä puolet :-)

8 kommenttia:

  1. kivat kengät!mistä ostit ja paljonko maksoi? onko nuo siis talvikengät? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti! dinskosta ostin ja olivat 30 tai 40€, en muista enää. ei näissä sen paksumpaa vuorta oo joten eivät kyllä ihan kovimmilla pakkasilla enää mene

      Poista
  2. onnee noista tenteistä, vähänkö siulla meni hyvin! saat olla ylpee itestäs, miulla meni koko eka yliopistovuosi siihen, että tajusin, miten yliopiston tentteihin kannattaa lukea ja vasta tokana vuonna aloin saamaan parempia arvosanoja (:

    VastaaPoista
  3. millä asteikolla sait tuon 4, tai mikä olisi paras? :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat kynnet <3 ja kiva blogi!


    http://www.forthosewhoneedsparkle.blogspot.com

    VastaaPoista