14. lokakuuta 2014

13.10.2014

Musta tälläset kellonaikajutut on aina ollut my day- ja matkapostauksissa niin mukavaa luettavaa, että päätin kokeilla itse tehdä saman tyyppistä eilisen päivän aikana. Ajattelin että tällaisen kokoaminen olis tosi haastavaa, mutta itse asiassa ei se ollutkaan!

6:50 Herätyskello soi.
6:56 Havahdun ja nousen ylös. Väsyttää. Vaihdan vaatteet ja laitan kotihupparin päälle. Ulkona on niin pimeää ja hiljaista, että on pakko käydä tarkistamassa keittiön kellosta näyttäähän sekin seitsemää.

 Untitled

7:05 Harjaan hiukset ja meikkaan. Avaan tietokoneen.
7:16 Laitan kahvin tippumaan ja leikkaan myslileipää aamupalaksi. Joudun syömään aamupalan tänään tietokoneen äärellä, sillä nukahdin eilen illalla ennen kuin ehdin tekemään tehtävät loppuun.
7:33 Haen toisen kupin kahvia ja onnittelen vielä viestillä 20-vuotiasta Annaa. ♥

 Untitled

7:47 Pesen hampaat, puen ulkovaatteet ja lähden pyöräilemään yliopistolle.
8:05 Perillä yliopistolla. Etsin Metrian toista atk-luokkaa. Tehdään luonnonvarahallinnan seminaariin ryhmän kanssa esitystä aiheista "kaupunkiluonnon hallinnan utopia" ja "koettu luonto kaupunkisuunnittelussa". Powerpoint esitys valmistuu vähitellen.
10:15 Muut ryhmäläiset lähtevät luennolle. Jään tekemään ympäristöoikeuden kotitehtäviä. Miten voi nyt jo olla nälkä?

Untitled

11:19 Kotitehtävät vihdoin valmiit, joten lähden ruokalaan syömään rapeita kalapaloja.
11:45 Masu täynnä. Kävelen takaisin Metrialle odottamaan geoinformatiikan harjotusten alkamista.

 Untitled

12:10 Mun vakkari kone tietokoneluokassa on vapaa. Avaan ohjeet ja ArcGis-ohjelman. Tänään tehdään teemakarttoja, pisin aika mulla uppoaa siihen kun en osaa päättää minkä väriseksi Suomen pistäisin. Päädyin keltaiseen.
13:40 Oon ylpeä itsestäni, sillä saan kartan itse valmiiks, ja vielä 5min etuajassa :-D Puen päälle ja lähen Carelialle (toiselle yliopistorakennukselle).

 Untitled

13:55 Hipsin luentosaliin. Yleishallinto-oikeuden luennon puoliväli menossa, ehdin seuraamaan luentoa vielä reilut puoltoista tuntia. Väsyttää ja tekis mieli kahvia. Luennoitsija puhuu sähköisestä asioinnista.
15:00 Totean etten jaksa enää yhtään keskittyä joten lähden pyöräilemään kotia kohti. Ulkona sataa.

 Untitled

15:15 20min päiväunet.
15:50 Päikkärit venähti puoleen tuntiin. Syön banaanin ja jotain Hannan outoja pähkinöitä.
16:10 Lähetään Hannan kanssa hakemaan mummo mukaan ja sitten ruokakauppaan. Alkaa taas sataa.
17:18 Takas pyörän selkään, nyt kohti kirpparia. Meiän kirpparipaikka (Valintakirppis, paikka 62) on vielä viimiestä päivää tiistain 14.10. paikallaan, joten nyt todellakin on last chance!

Untitled

18:00 Laitan uunin päälle ja veden kiehumaan. Kauhee nälkä. Ruuaks paistan soijapyöryköitä ja keitän ruusukaalia.
18:23 Annan itelleni kuvan kattoa kaks jaksoo HIMYMia.

 Untitled

19:14 Suljen telkkarin ja lähden lämmittämään tän syksyn ekat glögit. Vielä pitäis jaksaa kirjoittaa ympäristönsuojeluoikeuden oppimispäiväkirjaa pari tuntia.
21:05 Puoltoista sivua kirjotettu ja nyt saa riittää. Haen lisää glögiä ja vaihdan wordista Netflixiin. Tää päivä on tuntunut ikuisuudelta. Kaikki päivän tehtävät on kuitenki nyt tehty. Tyytyväinen olo.

 Untitled

22:25 Havahdun siihen että väsyttää ihan kauheesti. Pesen meikit, harjaan hampaat ja vaihdan yökkärin.
22:45 Simmut kii ja pää tyynyyn. Nukahdan oikeastaan heti.

xoxo,
Ilona-Anniina

4 kommenttia:

  1. Tämmöset postaukset on superkivoja. Itelläniki on tämmöne työn alla

    VastaaPoista
  2. Kylläpä sulla on kouluntäyteinen päivä! Kuinka ihmeessä jaksat? Kiva postaus, tällaisia voisi olla lisääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohops, oon täysin unohtanut vastata! Kiitoksia kommentista :) Välillä päivät on kyllä pitkiä, kun opinnot tuntuu kasautuvan. Onneks on kevyempiäkin päiviä kyllä.

      Poista