25. marraskuuta 2014

A relaxing weekend

Viime viikonloppuna lähdettiin neljän yliopistokamun kanssa viettämään rentouttavaa mökkiviikonloppua. Tää syksy on ollut aika kiireinen ja stressaava, joten hetken hengähdystauko hiljaisuudessa teki kyllä oikein hyvää. Perjantaina pakattiin autoon lautapelejä, saunakamppeet sekä mukavia vaattteita ja lähdettiin reilun kolmen tunnin ajomatkalle. Mikkelissä pysähdyttiin ostamassa viikonlopulle ruuat ja juomat. Me majoituttiin tosi viihtyisässä mökillä Pertunmaalla. Mökille kun päästiin niin kello oli jo sen verran paljon, että alettiin heti tekemään iltaruuaks tortilloja. Ruuan jälkeen tapitettiin vähän telkkaria, ja sitten nukkumaan.

IMG_6624
IMG_6626
IMG_6622
IMG_6689

Illalla oltiin päästy perille sen verran pimeällä, että seuraavana aamuna hyvän aamupalan jälkeen piti tietty päästä heti ulos tutkimaan maisemia. Oltiin tuollaisella pikkuruisella saarella, veden liplatus vaan kuulu kun avas mökin takaovea :-D Perjantai-lauantai yönä sato vielä oikein sopivasti lunta, niin päästiin nauttimaan lumisesta maisemasta. Illalla oli tarkoitus lillua paljussa, minkä lämmittäminen pitikin aloittaa jo hyvissä ajoin päivällä. Tytöt rakens myös meille oman lumiukkopelottimen etupihalle... :-D Muuten lauantaina pelattiin vähän Aliasta, Heitä sikaa, Cluedoa ja korttiakin, tehtiin pestopastaa ja illalla uuniperunoita. Paljussa aika meni ihan luvattoman nopeasti, ja pian huomattiinkin että kello on jo tosi paljon.

 IMG_6642
 IMG_6663
 IMG_6666
 IMG_6674
 IMG_6636

Sunnuntaina syötiin aamupalabrunssia, siivottiin mökki ja pakattiin kamat autoon. Kotimatka tuntu pitkältä, mutta perille onneks päästiin ehjänä vaikka sumukeli vähän häiritsikin. All in all ihan superi viikonloppu. Miten ihanaa olikaan olla ilman mitään aikatauluja tai to do-listaa. Kiitokset huipulle seuralle eli Hetalle, Jaanalle, Meerille ja Vilmalle ♥

xoxo,
Ilona-Anniina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti