31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 tiivistettynä

Vuosi 2014 on mennyt ohi paljon nopeammin kuin yksikään aiempi vuosi. Mennyt vuosi ei ehkä ole ollut kaikista paras, mutta toisaalta olen saanut taas kokea paljon kaikkea uutta. Oon saanut löytää oman opintopolkuni, tehdä mukavia töitä, tavata ihania ihmisiä, muuttaa uuteen kotiin, viettää kivan kesän ja niin edelleen.

Tammikuu
tammi

Tammikuussa tuli vihdoin ja viimein kunnon pakkaskelit. Olin pitkällä joululomalla, ja opiskeluja aloitin vasta melko myöhään tammikuussa. Saatiin opiskelijahaalarit, ja tammikuussa juhlittiin niiden kastajaisia. Liityin kuntosalin jäseneksi, ja innostuin erilaisten smoothieiden tekemisestä. Tammikuussa pohdin myös opiskelupaikan ja asuinkaupungin vaihtamista.

Helmikuu
helmi

Helmikuussa opiskelin, kirpparishoppailin ja nautin yksinolosta. Helmikuusta päällimmäisenä on jäänyt mieleen ihana reissu kavereiden luo Helsinkiin ja Tampereelle. Olin Elinan mukana sen maskeerauskoulussa leopardimallina, metsästin ahkerasti uusia kenkiä ja kävin tutustumassa Tampereen tuomiokirkkoon.

Maaliskuu
maalis

Maaliskuu oli kiva kuukausi! Kevät alkoi tehdä tuloaan. Ostin aurinkolasit vahvuuksilla ja sain R-collectionilta viimeisen tummanlilan anorakin. Hain opintotukea vielä kesäkuulle. Nautin pitkistä kävelyistä ja hyvästä musiikista. Maaliskuun kohokohta oli tietysti Ricky-Tick Big Band & Julkisen Sanan Oulun keikka. Ja ihana Tommy!

Huhtikuu
huhti

Huhtikuussa aloitin kasvispainotteisen ruokavalion. Nykyisin syön silloin tällöin lihaa, mutta kotona kokkailen melkein aina kasvisruokaa (paria lihapullamielitekoa lukuunottamatta). Katoin ahkerasti Supernaturalia ja käytiin fiilistelemässä kavereitten kanssa Antti Tuiskun keikkaa. Pääsiäisenä vierailtiin Valamon luostarilla. Mieleenpainuvimpana juttuna hiustenleikkuu lyhyeksi. Uusi Ilona.

Toukokuu
touko

Toukokuussa muutettiin siskoni Hannan kanssa kämppiksiksi kolmioon. Huhtikuun viimeisinä päivinä ja toukokuun alussa oli paljon opiskelijarientoja, vapun kunniaksi tietenkin! Euroviisuissa sai olla ylpeä Softenginesta. Koulukiireet painoi päälle. Kävin ensimmäisen ympäristöoikeuden kurssin, ja sille tielle oonkin tainnut vähän jumahtaa. Löysin vihdoin itseä kiinnostavaa opiskeltavaa.

Kesäkuu
kesä

Kesäkuussa tuntui että oon ainut ihminen lukemassa yliopiston kirjastolla tentteihin. Tein kunnon kirin opinnoissa. Aloitin parvekepuutarhan kasvattamisen. Opiskelujen lisäksi tein töitä. Ihana Sanni tuli kesäkuussa viikonloppuvierailulle Suomeen. Juhannuksena syötiin ulkona grilliruokaa about toppatakit päällä.

Heinäkuu
heinä

Heinäkuun alussa vietin pari viikkoa lomaa. Käytiin lomailemassa Lontoossa, mihin haluun kyllä vielä joskus palatakin! Rakastuin sushiin, nom! Makoilin auringossa sen minkä ehdin, Veeti tietty seuranani. Heinäkuussa oli myös huippu Ilosaarirock. Festarien jälkeen alotin kesätyöt. Oli kuuma.

Elokuu
elo1

Elokuu oli tosi kiireinen. Aloitin toiset kesätyöt, jotka veikin aika paljon aikaa ja voimia. Peruna kasvoi jättimäiseks multapussissaan. Elokuun lopussa kävin viikonloppuvapailla Helsingissä. Oli Cheekin stadionkeikka, minkä jälkeen olinkin pari viikkoa kauheessa flunssassa. Koski niin paljon että välillä oikeesti ihan itketti :-D

Syyskuu
syys

Syyskuussa kesätöiden loppuessa aloitinkin heti opinnot. Oli syksyn tapahtumat (kaupunkisuunnistus, fuksiaiset, tutustumisbileet etc). Värjäsin hiukset punaseks, enkä missään vaiheessa tottunut väriin. Nostettiin perunaa ja poimittiin naapurien puusta omenaa. Aloitin saksan kielen opiskelun, mikä osoittautuikin hyväks päätökseksi :-) Satoi ensilumi.

Lokakuu
loka

Lokakuu täyttyi opinnoista. Oli jos jonkinmoista kirjoitettavaa ja luettavaa. Sanni lähti Australiaan ja vietettiin paritkin eri läksiäiset. Tehtiin myös Hannan kanssa upeet kurpitsalyhdyt Halloweeniksi! Lokakuun lopussa täytin 20 vuotta.

Marraskuu
marras

Marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna innostuttiin pitämään mun ja Elinan yhteissynttärit/Halloween-juhlat. Kävin ottamassa toisen tatuointini, josta tulikin sen verran iso että tehtiin ensimmäisellä kerralla vain ääriviivat ja värit vasta myöhemmin. Näin Softenginen livenä. Vietettiin muutaman mantsatypyn kanssa ihanan rentouttava mökki(huvila)viikonloppu.

Joulukuu
joulu

Joulukuussa kirjoitin blogiin joulukalenteria ja odotin muutenkin joulua innolla. Pääsin tutustumaan joensuulaisiin bloggaajiin pikkujouluissa. Hankin uudet silmälasit. Yliopiston syksyn viimeinen tapahtuma oli linnattomien juhlat, joissa oli kyllä tosi hauskaa! Joulu meni perinteisesti ja rauhallisesti vanhempieni luona. Käytiin myös pulkkamäessä. Piti toivottaa Annille hyvää matkaa, kun seuraava meidän kaveriporukasta lähti kohti Australiaa.

Odotan innolla kaikkea sitä, mitä saan kokea vuonna 2015.

xoxo,
Ilona-Anniina

29. joulukuuta 2014

Joulu 2014

Joulun pyhät (& muutama muu päivä) on nyt taas ohitse. Aatto meni nopeasti perinteisin askarein. Joulupuuron mantelin sai onnekas siskoni Hanna ja hautausmaalla käytiin toivottamassa ukille sekä enolle hyvää joulua. Kirkon aattohartauden jälkeen syötiin jouluillallista, ja viimeisenä jaettiin sekä avattiin lahjapaketit. Sain tosi kivoja ja käytännöllisiä lahjoja tänä vuonna, kiitos niistä! ♥ Siskoilta sain yökkärihousut, kukkaron, kamera- ja ihonhoitojuttuja. Tontuilta tuli Marimekon raitamekko, kirja ja leffa. Paketeista löytyi myös perinteiden mukaan suklaata ja villasukatkin. Näiden lisäks tuli myös muuta kivaa, kuten mulle ja Hannalle saunakiulu uuteen kotiin. Myöhään illalla pelattiin vielä Craniumia, jossa mie ja Hanna vietiin tällä kertaa voitto kotiin.

IMG_7287
IMG_7382
IMG_7348
IMG_7417
IMG_7397
IMG_7507
IMG_7424

Meille tuli Joensuuhun jouluks aivan älyttömän ihanat ilmat, kymmenisen astetta pakkasta, upea valkonen maa ja aurinkokin pääsi vähän paistamaan. En ois voinut parempia ilmoja edes toivoa! Tapaninpäivänä päätettiin lähteä vähän ulos reippailemaan, ja lähettiinkin Veetin kanssa kävelemään kohti kirkonmäkeä. Iskällä oli pulkkakin mukana olalla, että saatiin laskea yhet mäet :-D

IMG_7273
IMG_7540
IMG_7553
IMG_7603
IMG_7566

Viime päivä oon ollut töissä ja vietellyt muuten rauhallista aikaa leffojen parissa. Oon päättänyt kattoa ens vuoden aikana kaikki rästiin jääneet leffat :-D Aloitin jo vähän etukäteen Taxi driverilla, Uhrilampailla ja Star wars-trilogialla. Onneks on Netflix! Kohta pitäs pakata loputkin tavarat laatikoihin kunhan saadaan uuden asunnon avaimet käteen. Pian sitä ollaan taas uudessa kämpässä uusilla hoodeilla!

xoxo,
Ilona-Anniina

24. joulukuuta 2014

24: Viimeinen luukku

Rauhallista
ihanaa
rentouttavaa
iloista
joulua
kaikille!

1

Nyt on joulunodotus päättynyt, ja aika pitää blogissakin vähän joulutaukoa. Hyvää joulua kaikille! ♥

xoxo,
Ilona-Anniina

23. joulukuuta 2014

23: Jouluhaaste

Nyt on mun joulu alkanut. Äsken raahauduttiin Hannan kanssa meidän vanhempien luo toppahousujen, glögien ja lahjapakettien kanssa. Äitin ja iskän luona on paljon jouluisampaa kun omassa kodissa. Kuusikin just koristeltiin ja mun lahjat kävin jo viemässä kuusen alle odottamaan huomista.

 4
 3
 2

Sain näin just joulun alla Moon shaped little box -blogin Vivianilta jouluisen haasteen, johon päätin vastata vielä. Paljon kiitoksia haasteesta! :-)

1. Uskotko joulupukkiin tai tonttuihin?
Haluaisin uskoa! :-) Joulupukki meillä ei oo käynyt enää moneen vuoteen. En tiiä yhtään missä vaiheessa mulle on selvinnyt, ettei joulupukkia ehkä ookaan. Varmaan aika nuorena kuitenkin, joku siskoista tai muu kaveri on jakanut mulle viisauttaan.
2. Kirjoititko joulupukille?
Tänä vuonna en kirjottanut joulupukille enkä muutenkaan toivonut oikeastaan mitään. Pienenä kirjoitettiin aina kirjeet pukille. Aluks piti tietysti kertoa että miten vuosi on mennyt, ja sitten esittää hienovaraisesti joitain toiveita. Kirjoitin joulupukille vielä silloinkin kun en enää uskonut pukkiin, koska se oli perinne :-)
3. Onko kinkku joulupöydän kunkku vai selviätkö ilmankin?
Meidän perheen joulupöydässä on aina ollut kinkkua. Tänä vuonna en enää kuitenkaan ajatellut kinkkua kauheesti syödä, joten selviäisin varmasti vallan hyvin kokonaan ilmankin.
4. Noloin saamani joululahja tai lahjojen jakoon liittyvä muisto.
Kauheen vaikea kysymys! En keksi oikeesti mitään noloa :-D
5. Onko jokin joululahja jäänyt käyttämättä tai kaapin perälle notkumaan?
Joku ala-asteella saatu koriste-esine on kyllä saattanut jäädä kaapin perälle unohduksiin. Onneks yleensä oon kyllä aina saanut tosi ihania ja käytännöllisiä joululahjoja.
6. Milloin ja millä tavalla koristelette joulukuusen?
Päivää tai paria ennen jouluaattoa, kunhan joulukuusi on haettu kotiin sisälle. Laitetaan aina sikin sakin kaikkia koristeita mitä laatikosta löytyy :-D Joka vuosi kuitenkin suunnilleen samalla tavalla: muutamia erilaisia palloja, olkikoristeita, kynttilät, karkkitankoja ja latvaan hopeinen tähti.
7. Ostatko kotiisi joulukukkia? Mikä on joulukukkasi?
En. En ikinä osta kukkia, sillä kehtuuttaa käyttää niihin rahaa kun en osaa mitään kukkia oikein hoitaa.

En haasta enää erityisesti ketään, mutta kaikki keitä jouluinen haaste kiinnostaa, niin vastailkaa ihmeessä näihin kysymyksiin :-) Jouluaatto on jo huomenna, iiks!

xoxo,
Ilona-Anniina

22. joulukuuta 2014

22: Tammialet

Joulukalenterin luukut alkaa vähentyä, onhan aatto jo ylihuomenna. Kurkataanpa siis vähän joulun jälkeiseen aikaan! Alennusmyynnit on tosin alkanut ainakin osassa kaupoista taas jo ennen joulua. Vähän oon kurkkinut kaupungilla muiden ostosten yhteydessä jo aletuotteitakin. Saas nyt nähdä tuleeko aleista tänä vuonna hankittua mitään, mutta ainahan sitä voi haaveilla! Tällaisia juttuja oon ainakin miettinyt:

vaatteet

Farkkuhaalarit on pyörineet mielessä jo pitkään. Mistään kaupoista ei vaan oikein tunnu löytyvän just sopivia. Nää Seppälän tummat farkkuhaalarit olivat parhaat tähän mennessä. Suurin tarve kuitenkin olis uudelle neuletakille. Haluisin napittoman, vähän pidempimallisen neuleen, jossa ei kuitenkaan saa olla mitään villaa, sillä se ei mun iholle sovi ollenkaan. Lisäks olis kiva saada joku uusi pitkähihainen mekko arkikäyttöön. Yhden mustan ostin kirpparilta ajatellen Marimekon Pisaroi-sukkiksia, mutta se on malliltaan niin lyhyt että vaatii shortsit kaveriks. Viimeisenä on uus pieni laukku. Oon käyttänyt samaa valkosta kirpparilta hankittua laukkua varmaan viiden vuoden ajan, sillä se on vaan malliltaan ja kooltaan just sopiva! Nyt se on tosin niin nuhjaantunut ja värjääntynyt, että uus pitäis jostain löytää. Toi Lindexin musta laukku vois ehkä olla mahdollinen vaihtoehto.

Nyt oon menossa vihdoin ja viimeinkin leffaan kattomaan Interstellaria. Toivottavasti on hyvä!

xoxo,
Ilona-Anniina

21. joulukuuta 2014

21: Viimeisetkin pikkujoulut

Kolme yötä jouluun on...

Loman ensimmäiset päivät on mennyt ihan tajuttoman nopeesti. Alkuviikosta tein kaikkia joululahjajuttuja ja keskiviikkona käytiin kuuntelemassa Tulisten tenorien ja suloisten sopraanojen joulukonserttia. Ihan kaunis konsertti oli, ja todellakin tuli kyllä jouluisampi fiilis :-) Torstaina taasen vietettiin kavereitten kanssa pikkujouluja/Annin läksiäisiä, kun taas yks meidän kaveriporukasta lähtee matkalle kohti Australiaa. Annia tulee kyllä kova ikävä, ihan niin kuin Sanniakin on jo ikävä ♥ Onneks nyt tytöt voi pitää toisistaan huolta siellä maailman toisella puolella :-D Käytiin yhdessä Amarillossa syömässä, ja suunnattiin karkkikaupan kautta "jatkoille" Elinan uudelle kämpälle. Jossa mukana oli myös kaks maailman suloisinta chihuahua pentua! Perjantaina sen sijaan saatiin porukkaan vahvistusta aina Oulusta saakka, kun meidän ihanat serkkutytöt tuli muutamaks yöks mun ja Hannan luo. Eilen vietettiinkin sitten sisarusten ja serkkujen pikkujoulut.

Untitled
Untitled
Untitled
1
2

xoxo,
Ilona-Anniina

20. joulukuuta 2014

20: Jouluisa video


xoxo,
Ilona-Anniina

19. joulukuuta 2014

19: Vaatejuttuja

Tän päivän luukusta löytyy lukijan toivomus, eli tän syksyn suosikkivaatteita. Ja osaks myös syksyn uusia ostoksia, joita ei oo vaan tullut blogissa esiteltyä...

Ensimmäisenä mun uus lempi t-paita! R-collection valkoisen aivan älyttömän pehmeän puuvillapaidan ostin alkusyksystä. Toi materiaali on ihan uskomattoman mukava päällä. Seuraavaks muutama kukkapaita, joihin mulla on aina heikkous :-D Seppälän tummansinisen paidan ostin alunperin töitä varten, mutta on se muutenkin ollu aika ahkerasti käytössä. Toisen kukkapaidan te ootte varmaan aiemminkin nähneet. Musta kukkakuosinen pusakka on ostettu KappAhlista suunnilleen vuosi sitten, muta oon vasta tänä syksynyt innostunut sitä kunnolla käyttämään. Viimeisenä on BikBokin alennuksista bongattu vaalea kukkapaita.

 IMG_7121
 IMG_7142
 IMG_7131
 IMG_7101

Loput näistä vaatteista on kirpparilta ostettu. Jos pitäis sanoo mun tän syksyn lempiväri, olis se varmaan tummanvihreä. Oon ettiny kirppareilta kaikkea tummanvihreetä, ja yks kerta löysinkin tällaisen "sifonkipaidan". Harmaa söpö pöllöcollege on ollut laiskojen päivien pelastaja. Samoin kun punanen palmikkoneule on aina ihanan lämmin ja pehmeä.

 IMG_7112
 IMG_7067
 IMG_7065

Viimesenä kolme takkia, joita oon käyttänyt eniten tänä syksynä. Plussakeleillä käytän useimmiten viime keväällä ostettua tummanlilaa R-collectionin anorakkia. Vähän kylmempinä päivinä kuljen monesti harmaassa H&Mn villakangastakissa. Pakkaskeleillä käytän Onlyn tummansinistä toppatakkia.

IMG_7177
IMG_7184
IMG_7196

Että sellasia tällä kertaa!

xoxo,
Ilona-Anniina

18. joulukuuta 2014

18: Paketointi

Joulunodotus lähestyy loppuaan. Tänään oli vuorossa pakettikorttien askartelua ja lahjojen paketointia. Ostin marraskuiselta Ikean reissulta nättiä lahjapaperia, jota pääsin nyt ekaa kertaa käyttämään! Ruskea-vihreän mattapintaisen, vähän paksumman paperin kanssa en halunnu tavallista lahjanarua, joten päädyin käyttämään valkosta paperinarua ja ohutta juuttinarua yhdessä. Oon kyllä ihan surkee paketoimaan, mutta onneks muut nätit koristeet vähän pelastaa sotkusia paketteja :-D Pakettikortit päädyin tekemään aika yksinkertaisina. Pitsireunaiset kupinaluset on muuten tosi nättejä askarteluissa! :-)

IMG_7027
IMG_7019
IMG_7055
IMG_7016
IMG_7024

Nyt on melkein kaikki lahjajututkin jo hoidettu. Ihan tajutonta että jouluun on enää 6 päivää?! Nyt lähen laittautumaan, sillä kohta lähdetään parhaitten tyttöjen kanssa syömään ja viettämään aikaa yhdessä. Ihana nähdä pitkästä aikaa ♥

xoxo,
Ilona-Anniina