12. joulukuuta 2014

12: Blogipikkujoulut

Tän päivän joulukalenterin luukku meinas jäädä aukaisematta, mutta ei! Ei käy! Olen siis niin ahkera bloggaaja, että tuun vielä kirjoittelemaan pienen postauksen tästä päivästä. Bloggaaminen on nimittäin ollut tän illan teema muutenkin! Meillä oli tänään muutamien joensuulaisten bloggaajien kanssa järjestetty pikkujouluiltama. En oo muuten käynyt noissa eri kauppojen järjestämissä blogi-illoissa, mutta rentoon hengailuiltaan osallistuin kolleegojen kanssa mielelläni. Paikalle pääsi hostina toiminut Anna, Enni, Saara, Milla, Jenni, Sanna, Sini, Maria ja allekirjoittanut (toivottavasti nyt tuli kaikki nimet ja blogit oikein... :-D). Kiva että Joensuussakin on näin aktiivista porukkaa :-) Juhlat oli nyyttärimeiningillä, eli herkkuja kyllä riitti. Muuten ilta meni vaan rupatellessa, vaihdettiin me pienet pikkujoululahjatkin keskenämme. Itse sain ihanan pienen peltirasian, jonka sisältä löytyi suklaaherkkuja. Kiitos siitä!♥

1
2
3

Tosi mukava oli päästä vähän tutustumaan kanssabloggaajiin. Hauskaa oli myös se, miten kaikki näpsivät omilla kameroillaan kuvia :-D Ite kun on tottunut olemaan se kuvia ottava kulkija, niin nyt en ollutkaan ainoa kameran kanssa! Yhteiskuvakin otettiin, mutta se jäi vielä salaisuutena odottelemaan Annan kameraan. Katotaan josko sekin joskus tänne blogiin eksyisi. Tämä vain tällaisena tynkäpostauksena, sillä taisin olla yksi illan laiskimmista kuvaajista.
 
Kiitoksia kaikille oikein mukavasta illasta! :-) Uusiin ihmisiin tutustuminen on aina yhtä jännittävää, mutta samalla kivaa. Nyt unten maille, että huomenna jaksaa taas juosta paikasta toiseen.

xoxo,
Ilona-Anniina

6 kommenttia:

  1. Moikka!

    Tää ei nyt varsinaisesti kommentoi postausta (anteeksi :D), mutta mua kiinnostais abina hirveesti maantiedon lukeminen yliopistossa, ja ajattelin josko voisit vähän laajemmin ja opiskelijan näkökulmasta avata asiaa? :) millasta on just Joensuussa, pääsykokeista, ylipäätään opiskelu opiskelijan näkökulmasta! Paljon tietoa netistäkin löytyy, mutta jotenkin se kaikki on niin pinnallista ja "aikuisen näkökulmasta"! Puhelimella en erityistä postausta osannut löytää aiheeseen liittyen, joten pahoittelut siitäkin jos tästä löytyy jo jotakin blogista :) kiitos jos viitsit vastata ja vähän avata asiaa näin epätoivoiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! :)
      Ei haittaa, saa kysellä ja mieluusti myös vastailen! Opiskelustani kirjoittelen vähän väliä kaikenlaista, mutta ainakin yhden tarkemman postauksen oon yliopistosta tehnyt, sen löydät täältä:
      http://villasukat.blogspot.fi/2014/01/ylitsepaasematontako-opiskelua.html
      Luultavasti erillistä postausta opinnoistani en oo vähään aikaan tekemässä, joten sopiiko että kirjottelen vähän suoraan tähän kommenttiin?

      Maantieteen opiskelu Joensuussa on nyt vähän muuttunut siitä, kun ite aloitin yliopistossa. Yleisesti kuitenkin ton postauksen jutut pitää edelleen paikkaansa. Pääsykokeina Joensuuhun oli lukion maantieteen oppimäärä (kurssit 1-3), eli ihan vaan kun osaa perusjuttuja ja lukee niitä lukion maantieteen kirjoja niin hyvin pitäs pärjätä. Hakukohteen nimenä taitaa vieläkin olla maantiede ja ympäristöpolitiikka, eli nykyisin suuntautumisvaihtoehtoja on kolme: 1) maantiede 2) yhteiskuntamaantiede ja 3) ympäristöpolitiikka. Maantieteen puolelta tulee sekä aineenopettajia että yleisesti vaan maantiedettä lukeneita asiantuntijoita. Itse olin viimeisellä vuosikurssilla, jotka saivat valita pääaineekseen myös ympäristöoikeuden, ja sehän on mun nykyinen aine. Eli käytännössä itse maantieteen opiskelusta en ihan kamalasti tiedä, sillä opintoihini kuuluu aika vähän maantiedettä (ensimmäisen vuoden perusopinnot ja monitieteisen ympäristöopintojen sivuaineeseen kuuluvat maantieteen opinnot).

      Maantieteen opiskelu Joensuussa on aika yhteiskuntatiedepainotteista, eli luonnonmaantieteen puolelta meillä on aika vähän kursseja. Tietysti sivuaineiden myötä opinnoista saa tehtyä omannäköisensä kokonaisuuden valitsemalla esim. biologiaa. Muuten maantieteen opiskelu on kyllä ollut mulle ainakin tosi mieluisaa! Mukavat ainejärjestöt ja mukavia opiskelukavereita.

      En oikein tiiä mitä muuta kirjottaisin, oisko sulla jotain tarkempia kysymyksiä? :-D

      Poista
  2. Voi ei eikö ympäristöoikeutta enää saa mantsalla! Ja se on ollu ainoo mikä mua kiinnostaa :D
    -Rosa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei saa valitettavasti pääaineeks enää sneakysti mantsan kautta, sivuaineeks tietenkin kyllä :-D

      Poista
  3. Oli kiva tutustua myös suhun! :) näitä bloggaajien yhteisiä rentoja iltoja lisää kiitos <3 !

    VastaaPoista