31. heinäkuuta 2015

Puhdas sade

Heinäkuun viimeinen. Lomareissun alkamiseen enää 17 päivää! Eilen päällä oli mun yks tän hetken lemppariyhdistelmistä, kun korvassa oli Aarikan valkoiset korvikset ja päällä H&Mn rento harmaa t-paita valkoisilla kohokuviokoristeilla. Oon myös pitänyt parina viime päivänä hiuksia suoristettuina vaihtelun vuoksi. Pari viikkoa sitten värjätyt vaaleammat raidat näkyy aika hyvin jo mun kesätukassa! Raidat on kivoja siitä, etten kiinnitä itsekään niin paljon huomiota juurikasvuun :-D


Uusin ihastukseni on kuitenkin uusi hajuveteni. Mulla jäi kesäkuun budjetista vähän ylimääräistä, jonka ajattelin käyttää sitten itseeni ja johonkin hömppään. Vanhan hajuveden loppuessa oli uuden ostamisen aika. Oon tosi huono ostamaan tuoksuja, kun tavallaan tykkään vähän kaikesta mutta toisaalta niin moni tuoksu ei tunnu yhtään omalta. Onneksi sainkin Sokokselta tosi hyvää palvelua, ja pääsin tutustumaan Clean-merkin hajuvesiin! Näin merkkiä kuvaillaan nettikaupassa:
"CLEAN on mutkaton tuoksusarja monimutkaisen elämän vastapainoksi. Ainutlaatuisen raikkaat tuoksut saavat inspiraationsa saippuasta. Ne ovat raikkaita, puhtaita ja korkealaatuisia. Tunnistetta. Luonnollinen. Nostalginen. Saippuan inspiroima. Get CLEAN. Smell Good."

Rakastuin näihin tuoksuihin heti! Kovaksi kolmikoksi nousi kesätuoksu Air (?), Fresh laundry ja Rain. Sateen tuoksu tarttui jotenkin eniten mieleen ja nenään (varmaan 15 minuutin käsien ja tikkujen tuoksuttelun jälkeen), joten päädyin sitten siihen. Vähän se pyykkipullo jäi vielä kaivelemaan mieltä... Ja onhan näissä koko ilme ja pullot ja väritkin niin kauniit! :-)
"Clean Rain tuoksu vangitsee herkän kevätsateen puhtaan tuoksun. Rain on kukkainen vesituoksu, kietoen yhteen häivähdyksiä raikkaasta narsissista, kasteisesta melonista, lumpeista ja hennosta myskistä. Tuloksena on pirskahteleva puhdas tuoksu, joka vangitsee sateen raikkaan tuoksun, hetken jolloin pisarat tarttuvat nupullaan oleviin kukkiin ja koko maailma tuntuu puhtaalta ja raikkaalta. Herkät kesäsateiset hetket on pullotettu piristämään mielialaasi ympäri vuoden."

Ehkä vähän materialismionnellisuutta havaittavissa.

xoxo,
Ilona-Anniina

26. heinäkuuta 2015

Loud like love



Ensimmäinen työviikko meni silmänräpäyksessä. Onneks on niin kiva työpaikka, että töihin on kiva mennä ja päivät menee nopeasti. Viimeisiä alelöytöjäkin tein kuluneen viikon aikana. Ensimmäisenä ostoslistalla oli uudet työkengät. Mustavalkoiset perus loaferit löytyikin Kookengästä, missä oli yllättävän paljon kenkiä -50%! Olishan sieltä löytynyt vaikka mitä, mutta yritin pysyä ruodussa :-D Oon tosi huono ostamaan uusia kenkiä, kun tuntuu että kaikki on niin kivoja, enkä osaa päättää mitä haluaisin. Uusia kaulakoruketjuja ja parit korvikset ostin Glitteristä. Kultaiseen ketjuun löytyi heti riipus, kun äitin vanha kaulakorukello on jo pitkään ollut ilman ketjua. Vaatepuolelta uutta on BikBokin toppi ihanalla printillä, avoinaisella selällä ja ketjulla. Se oli pakko laittaa heti eilen päälle.


Eilen istuttiin kesäistä iltaa kavereitten kanssa ulkona piirrä&arvaa-pelin, korttipelien, musiikin, vilttien ja hyttysten kanssa. Vaikka voittoa ei huikeista turbaani&turbiini-piirtotaidoistani huolimatta tullut, oli meillä kuitenkin tosi hauskaa. Tällasissa kesäilloissa vaan on sitä jotain :-) Tänään sunnuntaina sen sijaan oon väkisinkin joutunut laiskottelemaan, sellainen sadepilvi kun Joensuuhun saapui. Nojoo, ehkä laiskottelu oli myös vähän oma valinta...


Loppuillan katon kyllä O.C.ta ja aamulla taas töihin. Belgian matkaan enää 22 päivää.

xoxo,
Ilona-Anniina

21. heinäkuuta 2015

#kesänparasviikonloppu

Yks Ilosaarirock on taas takana ja fiilis on todella hyvä. Festariviikonloppu alkoi mulla heti lauantain lyhyen työvuoron jälkeen. Mentiin viikonloppu aika pitkälti neljän tytön jengillä, johon kuului minä, Anna, Elina ja Sanni. Festarit korkattiin Robinilla, ja iltapäivään kuului myös Putroa parvella ja Charli XCX. Meidän kotikolo oli tosi lähellä festarialuetta, joten kotona oli helppo käydä vessassa, vaihtamassa vaatteita, tankkaamassa ja nostamasa jalkoja ylös.


Lauantaille sattui aivan superi sää, onneks! Pääsin ensimmäistä kertaa tänä kesänä käyttämään toppia ja shortseja ja niissäkin tuli päivän auringossa kuuma, huh. Kaverit teki päivällä myös siistin vesimelonidrinkin, joka oli oikeesti yllättävänkin maukasta :-) Käytiin tanssimassa teltan ulkopuolella Pariisin Kevään tahtiin, ja illalla oli mun odotetuimpien esiintyjien eli Bastillen ja Placebon vuoro. Bastille oli kyllä hyvä, mutta Placebo nousi silti aivan ykköseks. Kovan puolentoista tuntisen joraamisen jälkeen tallustettiin kavereiden kanssa kotiin nukkumaan.


Sunnuntaille mulla ei ollu enää niin paljoa odotuksia kun edelliselle päivälle. Sää ei ollut niin hyvä kun lauantaina, mutta sadekuuroja tuli onneks vaan kaks ja muuten aurinkokin pääs näyttäytymään. Mentiin alueelle jo yhdeks kattomaan ensin Kasmiria ja sitten Elastista. Myöhemmin kuunneltiin Tom Odellia ja chillattiin nurmikolla Haloo Helsingin soittaessa, kun ei mikään meitsin lempparibändi oo kyseessä. Ennen viimeistä esiintyjää eli Apulantaa yritettiin hengailla ulkona, mutta sadekuuro pääs yllättämään... Onneks saatiin kuivat vaatteet päälle ja viimenen keikka olikin tosi hyvä! Apulanta on kyllä paikkansa ansainnut, koko keikka oli todellista hittiä toisen perään.

Bongasiko kukaan muu rokkilainen tollaista pingviini-lippua yleisömeressä kertaakaan? Sehän oli meidän maantieteen ja ympäristöpolitiikan ja -oikeuden uuden ainejärjestön Tombolon lippu! Huikeeta miten ainejärjestö edustaa kaikkialla :-D

Viikonlopun revittelyn jälkeen mulla alkoikin sitten eilen kolmen viikon työputki. Sitten enää viikko ja lähden kesälomareissulle Belgiaan!

xoxo,
Ilona-Anniina

17. heinäkuuta 2015

Vähän ennen rokkia

Huh, perjantaissa mennään ja vahvasti kohti kesän parasta viikonloppua eli Ilosaarirockia! Tänä vuonna päätin lähteä kokeilemaan vapaaehtoistyöläisen elämää rokissa, enkä pettynyt ollenkaan. Hain ja pääsinkin aluevalvojan hommiin keskiviikoksi ja torstaiksi. Toisen vuoron sain viettää Sannin kanssa ja toisen päivän valvoin yksin. Käytännössä siis istuttiin porteilla: tarkastettiin lupia ja neuvottiin ihmisiä. Rentoa hommaa. Hiljaisempina hetkinä ehdin muun muassa lukemaan aika hyvin Toista maata -nimistä kirjaa. Tykkään kyllä lukea, mut jostain syystä en vaan ikinä saa sitä aikaiseks.

Päästiinpä me Sannin kanssa Ilosaarirockin nettisivuillekin! Kuva: Markus Korpi-Hallila, http://www.ilosaarirock.fi/2015/felamaa/kuvia/?rokintekijat

Muuten mennyt viikko on ollut aika rento. Ollaan käyty muun muassa mökillä saunomassa ja uimassa, tein Nooralle kesäkynnet, värjättiin mulle vähän raitoja hiuksiin ja niin edelleen. Myös muutamia juttuja festareita varten on tullut hankittua, kuten sadeviitta (toivottavasti ei tule tarpeeseen), korvatulppia ja valkoset festaritennarit, jotka saa luvan kanssa mennä vähän pilalle.

Semisti asukriisiäkin pukkaa..

Huomenna vielä parisen tuntia töitä ja sitten pääsee viettämään huikeeta viikonloppua musiikin parissa parhaitten ystävien kanssa. Nyt yrittäisin saada unta, mutta trafiikki ja musiikki ja melu on muuten aika kovaa ihan tässä festarialueen naapurissa, heh...

xoxo,
Ilona-Anniina

13. heinäkuuta 2015

Oh I feel overjoyed

Lauantaina vietettiin Sannin (ja hauva Hanin) kanssa tyttöjen iltaa. Töitten jälkeen haettiin pitsaa ja katottiin leffaa. Tarkotuksena oli saada tietokoneen näyttö näkymään telkkarin ruudulla, mutta se olikin näiden kikkailujen kanssa helpommin sanottu kuin tehty... Lopulta päädyttiin kattomaan musiikkivideoita Sannin puhelimen kautta :-D Myöhemmin lähdettiin vielä Kerubiin tanssimaan. Oli kyllä ihan superhauskaa viettää laatuaikaa huipun ystävän kanssa, vaikka tän kerran viinikokeilu osoittautuikin aika huonoksi.


Tänään oon alottanut päiväni Hesarin hilpeän masentavalla uutisella ilmastonmuutoksen vaikutuksista tehdystä kansainvälisestä raportista. Ehkä se toimikin yhtenä ponnahduslautana sille, että liityin tänään feissarin toimesta Greenpeacen kuukausilahjoittajaks. En oo ikinä erityisemmin ollut Greenpeacen innokkain fani, mutta halusin kuitenkin lähteä jollain tapaa tukemaan työtä ympäristön hyväksi. Juhlistin päätöstäni syömällä itsetehtyä pitsaa. Tänään ostin myös rokkiviikonloppua varten korvatulppia ja sadeviitan. Jihuujuhuu! Kohta olis myös aika aloittaa kouluttautuminen autoilijaksi (mulla ei siis vieläkään oo ajokorttia). Jännittää, mutta eiköhän tästäkin tytöstä kunnon rallikuski koulita.


Huomenna on vapaapäivä. Taidanpas nukkua pitkään ja syödä suklaamuroja.

xoxo,
Ilona-Anniina

10. heinäkuuta 2015

I can't resist this sweet surrender

Ihanaa, nyt on perjantai ja ens viikko onkin jo rokkiviikko! Joensuussa järjestettävän Ilosaarirockin aikana koko kaupunki herää henkiin taas. Itse oon tänä vuonna vapaaehtoistyössä järjestämässä rokkia, ja työn jälkeen ansaitsen lipun festareille. En millään malttas enää odottaa :-) Oon nyt ollu about viikon lomalla, ja pikkuhiljaa alkaa jo kyllästyttää (?!). Onneks rokin jälkeen pääsee kesätöihin, hah! Eilenkin ainut juttu, mikä piti tehdä, oli kirpparipaikan purkaminen. Kivasti sieltä olikin tavaraa lähtenyt uusien omistajien mukaan. Vähän oon jo suunnitellut myös mihin kirpparipaikasta saadut rahat käyttäisin... Eilen käytin myös ekaa kertaa kirppikseltä ostamaani perhoslaukkua.

paita BikBok, hame Seppälä,  laukku kirppis (Ivana Helsinki), sandaalit kirppis (?)

Kirppispaikan siivoamisen lisäksi ehdin eilen tehdä uudet kynnet punaisella geelilakalla. Toissapäivänä päivitin myös vähän parveketta ja ostin uusia kesäkukkia nuukahtaneiden tilalle. Lasitetun parvekkeen kanssa mulla on vähän viha-rakkaus-suhde. Se on kyllä huonolla kelillä ihan paras keksintö, mutta voi jessus tossa on iltaisin kuuma! Meidän parveke on vielä ilta-aurinkoon päin, joten lämpötila tuntuu nousevan ihan saunamaisiin lukemiin... Illalla herkuttelin Punnitse&säästä-kaupasta (eli punnitse&tuhlaa) ostetuilla manteliherkuilla, nam! Innostuin myös käymään pyörälenkillä metsässä ja parilla rannalla. Oli ihanan rentouttavaa, kun missään ei ollut oikein ketään. Ja metsä tuoksu niin hyvälle pienen sateen jälkeen :-)


Kohta töihin ja illaksi mökkisaunaan. Kesä ♥

xoxo,
Ilona-Anniina