25. syyskuuta 2015

Juuh elikkäs arki

Tänään on ollut jopa vähän ärsyttävän kiiltokuvamainen perjantai. Heräsin aamulla virkeänä hyvin nukuttujen yöunien jälkeen, söin aamupalaa ja lähdin pitkästä aikaa salille. Oli kyllä mukava päästä taas kunnolla hikoilemaan, pakko ottaa jumppailu taas omaan viikkorytmiin mukaan :-) Salin jälkeen kävin vielä infrapunasaunassa. Keskustaa kohti tulin yliopiston ruokalan kautta, ja kahvit join työpaikallani, missä vietettiin tänään meikki- ja tyylipäivää. Otinpas sitten itsekin vähän vihertävää (!) meikkiä silmiin. Meikkaamisen jalo taito olis kyllä kiva opetella vielä joskus... Etenkin tälleen silmälasikäyttäjänä pieni silmämeikki piristää aika kivasti. Pitäs myös keksiä, mitä näille hiuksille tekis. Leikkaisko taas skarpin lyhyeksi kasvattaisko pikkusen. Hmm.


Uuden tietokoneen oston jälkeen latasin about heti niinkin huikean pelin kuin SIMSSIN! :-D Vanha kone kun ei jaksanut edes facebookia kunnolla pyörittää, eikä sinne mahtunut enää yhtäkään ylimääräistä ohjelmaa. Niimpä oon tässä viimeisen viikon viettänyt Sims-nörtin elämää. Päivälliseksi söin tortilloja ja katsoin Inbetweeners-sarjaa, jonka kaikki tuotantokaudet satuin löytämään vähän aikaa sitten kirpparilta. Niin huono mutta hyvä sarja. Myöhemmin otin vielä itteäni niskasta kiinni, ja sain viimein väsättyä kesällä tilatuista kuvista kollaasia omaan oveeni. Mun huone on nyt niin kotosa :-) Perjantait on parhaita myös siksi, että ensin telkkarista tulee Mamu-Suomi-mamu ja heti perään Vain elämää.


Joo. Miehän varotin et tänään oli vähän ärsyttävä päivä. Huomenna taas töihin ja illalla Sims-lanit!

xoxo,
Ilona-Anniina

5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Nojaa! On arjessakin omat hyvät puolensa :-D

      Poista
  2. Pakko kysyä mistä kirpparilta löysit nuo dvdt! Muutin äskettäin pois kotoa ja multa jäi vino pino lempparisarjoja sinne,tulin käymään kotona ja äitini olikin vienyt ne kirpparille myyntiin yks päivä, tollanen boksi mukaanlukien :D tuli toi kyllä monta kertaa läpi katottuakin hahah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valintakirppikseltä :) Jos oli sun niin kiitos vaan, niistä oli paljon iloa!

      Poista