12. huhtikuuta 2016

Matkalla: Maastricht

Toisena kokonaan oman postauksensa ansaitsevana kaupungeista listalla on Maastricht. Alankomaissa en ollutkaan koskaan aikaisemmin käynyt, niin ajattelin alottaa tälleen parin kilometrin rajanylityksellä :-D Maastrichtista en ennen reissua tietänyt oikein muuta kun että se sijaitsee aivan Belgian rajalla ja että sopimus Euroopan unionista allekirjoitettiin siellä vuonna 1992.


Kooltaan Maastricht ei ole mitenkään kummoinen, kaupungin mainoksissa jopa sanottiin että kyseessä on "maailman pienin metropoli". Maastrichtissa vietin yhden yön. Ensimmäinen päivä alkoi turisti-infon visiitillä, josta sai hyviä neuvoja ja reitin, jota pitkin kävellessä näki monia nähtävyyksiä ja kivasti eri puolia kaupungista. Se reittikin oli ehkä kilometrin pituinen :-D Maastrichtissa tuntui olevan jo ihan kevät: vanhaa kaupunkia reunustaneen keskiaikaisen muurin viereinen nurmikenttä oli jo ihan vihreä! Toisena päivänä oli vuorossa ostosten tekoa ja pikkusen lisää kävelyä ympäriinsä.


Maastrichtissa nähtävyyksistä kaupungin muurin lisäksi jäi mieleen muun muassa Alankomaiden vanhin silta Sint Servaasbrug ja vanhin kaupunginportti Helpoort, Vrijthofin aukiolla sijaitsevat Sint-Janskerk ja Basilica of Saint Servatius (sori, ei mitään tietoa näiden mahdollisista suomenkielisistä nimistä), kauppa-aukio eli Markt, vanhasta kirkosta kirjakaupaksi muunnettu Dominicanenkerk ja Maas-joen toisella puolella sijaitsevat modernimmat alueet. Ja toki EU:lle omistettu aukio 1992, jossa ei ollut oikein mitään :-D Pääsin myös kokemaan huikeita seikkailuja maan alla, kun osallistuin kaupungin alla sijaitsevien luolien opastettuun kierrokseen! Oli tosi huikea, niistä vois periaatteessa kirjoittaa vaikka oman postauksensakin, mutta vaikea oikein kuvailla mitään. Siellä maan alla erikoisen kiviaineksen seassa käveltiin ja kuultiin tarinoita Maastrichtin historiasta.


xoxo,
Ilona-Anniina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti