4. toukokuuta 2016

Catching up

Pari viimestä viikkoa meni silmänräpäyksessä. Ensin kärsin viikon ajan hirveästä kevätflunssavatsatautimixistä ja viime viikko meni vappuisissa lomafiiliksissä. Mutta palataas ihan ensin vähän ajassa taaksepäin, nimittäin aina huhtikuun alkuun asti.

6.4.2016 oli historiallinen päivä, sillä vietettiin meidän ainejärjestön Tombolo ry:n ensimmäisiä vuosijuhlia! Mulla kävi sen verran hyvä tuuri, että satuin sopivasti olemaan kolmannen vuosikurssin opiskelija juurikin tänä vuonna, joten pääsin järjestämään meidän ihanien opiskelijoiden kanssa tätä juhlaa! Pitkään me töitä iltaa varten tehtiin, mutta ainakin itselle jäi juhlista ihan huippufiilis ja kaikki sujui todella hyvin. Illan aikana nautittiin kolmen ruokalajin illallinen Ravintola Kiesassa, kuultiin huikeita puheita, nautittiin elävästä musiikista ja tanssittiin.

Täysin asiaton vessaselfie
Mun järjestäjäkollegat! Plus toki kaikki muut ihanat jotka osallistui tapahtuman järjestämiseen, ja teitä onkin paljon :-)

Hiuksetkin ehdin värjäämään ja leikkaamaan vähän ennen vuosijuhlia. Vähän keväisempää väriä tällä kertaa, sillä latvoihin laitettiin vaalempaa kuparin sävyä ja juureen tummempaa. Vaihtelu virkistää :-)


Vappuviikolla sen sijaan ehdin käydä hyvästelemässä remonttiin menevän yliopiston kampuksen kotirakennukseni Metrian, osallistumaan 8-approon ja viettämään niin vappuaattoa kuin -päivää. Vapuksi tuli tänne aivan mielettömät lähemmäs 20 asteen kelit, jotka jatkuu edelleenkin. Oli niin kivaa kaikkien kavereiden kanssa, että tuntui kuin ois ollut muutaman päivän lomalla. Pääs grillaamaan, pitämään piknikiä, pelaamaan mölkkyä ja syömään jätskiä ulkona. Huippuu sanan kaikissa merkityksissä.


Varma kevään merkki myös se, että Tommy Lingren Metropoliksen ensimmäinen sinkku on nyt ulkona, ja levyn julkaisuunkaan ei ole enää kuin kaksi päivää. Huhut myös kertoi että jotain videota olis huomenna ulkona?


xoxo,
Ilona-Anniina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti