16. syyskuuta 2016

Tekemistä Nijmegenissä: puistot

Koska kesä itäisessä osassa Alankomaita on edelleen jatkunut, on tullut myös vietettyä aika paljon aikaa ulkona. Nijmegenin keskusta-alueelta löytyy kaksi isompaa puistoaluetta: Kronenburgerpark ja Valkhofpark. Kaupungin suurin viheralue Goffertpark ei sekään ole kaukana keskustasta.

Kronenburgerparkista jotain kertoo se, että puistolla on omat nettisivut, jotka julistavat alueella olevan Alankomaiden puistoista mahtavin maine. Liekö totta, mutta kiva puisto se on tosiaan! Kronenburgerpark on rijksmonument, osa kansallisen kulttuuriperinnön verkkoa. Verkostoon kuuluvia monumentteja on Alankomaissa noin 60 000, niistä noin 200 Nijmegenin alueella. Keskellä puistoa on torni vuodelta 1425 (jos puiston nettisivuja on uskominen) ja suloinen lampi lintuineen. Luin myös, että puistolla olisi ollut vähän huono maine muutama vuosikymmen taaksepäin, mutta sitä en kyllä olis muuten osannut edes arvata. Paikalla näkyy paljon nuoria, opiskelijoita uskoisin, ottamassa aurinkoa, istuskelemassa, syömässä lounasta...


Toinen puisto, jonka kävin katsastamassa, on Valkhofpark. Valkhofin puisto on Nijmegenin vanhin, ja yksi koko maan vanhimmista, senkin rakenteet rijksmonumentteja. Puisto sijaitsee mäen päällä, Waal-joen reunalla. Harmittaa, kun kaikki tieto Nijmegenista on joko hollanniksi ta saksaksi, mutta google kääntäjän avulla luin, että Valkhofin puiston alueella olisi roomalaiset asustelleet ja rakentaneet (jotain ?) vuonna 12 eaa. Nykyinen puiston alue on rakennettu 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, mutta alueelta löytyy Barbarossa-ruïne, raunio 1200-luvulta sekä Sint-Nicolaaskapel, vuoden 1030 tienoilla rakennettu (ja myöhemmin korjailtu) kappeli. Puiston oma infotaulu kertoi lyhyesti englanniksi keisari Frederik Barbarossan rakennuttaneen alueelle linnoituksen vuonna 1155. Sen rakentamiseen käytettiin materiaalia alueella edeltäneestä Charlemagnen linnasta. Vuosina 1796-1797 linnoitus kuitenkin purettiin ja se myytiin eteenpäin rakennusmateriaaliksi. Ota nyt tästä sekavasta sopasta selvää, mutta pitkä historia kuitenkin alueella on, ja useampi keisari on alueelle oman jälkensä jättänyt. Kaikesta tästä jäljellä enää jo aiemmin mainitut kaksi rakennelmaa, sekä myöhemmin rakennettu muuri ja portaat ylös muurin seinämää. Puiston kyljessä on myös Nijmegenin kuuluisin museo, sekin kantaen Valkhofin nimeä, Museum Het Valkhof. Alue on pienempi kun Kronenburgerpark, mutta näkymät Waal-joelle ja kaupungin reunoja hallitseville silloille ovat näkemisen arvoiset.

Mutkitteleva reitti joen rannan puolelta mäkeä ylös puistoon
Yksi puiston sisäänkäynneistä on pieni silta autotien yli. Portin takana aukio, jonka laidalla sijaitsee Valkhofin museo.
Näkymä edellisen kuvan sisäänkäyntisillalta alas. Vasemmalla muuria.
Semmonen se joskus oli, ennen kun myivät materiaalit eteenpäin! Pöljät!
Barbarossa-ruïne
Sint Nicolaaskapel
Näkymä Waalille
Museum Het Valkhof

Kolmantena mainitsemisen arvioisena on "kaupungin vihreät keuhkot" eli lounais-Nijmegenissä sijaitseva kaupungin suurin puisto Goffertpark. 80 hehtaarin kokoiselta alueelta löytyy viheriöitä auringonottoa tai muuta ajanviettoa varten, paikallisen jalkapallojoukkueen Nijmegen Eendracht Combinatien (N.E.C.) kotikenttä, ulkoilmateatteri, ruusutarha, uima-allas... Suuri viheralue täynnä vähän kaikkea siis, vähemmän kuitenkin historiaa kuin edellä mainituissa puistoissa. Kiva alue anyway, vaikkakin vähän kauempana keskustasta (lähempänä kuitenkin mun kotia!).


xoxo,
Ilona-Anniina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti